Alma Stupak (s.2006) aloittaa opintonsa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ensi syksynä Tuomas Lehdon oppilaana. Juuret hänellä on Oulussa, missä Oulun Konservatoriolla häntä ovat opettaneet Kati Valkama ja Lauri Laitinen. Sibelius-Akatemian ammattiopintoja edelsivät vielä kolme vuotta nuorisokoulutuksessa Tuomas Lehdon opissa. Syksystä 2022 lähtien Alma on ollut Porvoossa toimivan Jousiakatemin opiskelija missä vakituisten opettajien Tuomas Ylisen ja Tuomas Lehdon lisäksi ovat vierailleet mm. Torleif Thedéen, Natalie Clein, Jens Peter Maintz, Arto Noras, sekä Marko Ylönen.
Alma saavutti 3. sijan vuoden 2026 Turun sellokilpailussa, sekä finaalipaikat vuosien 2021 ja 2024 Porvoon sellokilpailuissa, joista jälkimmäisessä sai erikoispalkinnon parhaan tilausteoksen esityksestä. Hän on esiintynyt Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin, Turun filharmonisen orkesterin, sekä Panula-Akatemian orkesterin solistina. Alma on tuttu näky myös Radion Sinfoniaorkesterin Nuorten solistien konsertista vuodelta 2024.
Kamarimusiikki on Almalle lähellä sydäntä ja sitä hän on päässyt soittamaan muun muassa Kamarikesä-festivaalille, KuruFestiin sekä Kaustisen kamarimusiikkiviikolle. Hän on ollut Hauhon musiikkijuhlien sekä Kaustisen kamarimusiikkiviikon Vuoden nuori taiteilija. Alma on myös ystäviensä kanssa perustaman Pilke-kvartetin jäsen.
Alma on aktiivinen orkesterimuusikko, joka on keikkaillut mm. Radion sinfoniaorkesterin sekä Oulu Sinfonian riveissä. Hän on ollut mukana myös useissa LEAD-säätiön projekteissa ja festivaaleilla. Aikaisempaa orkesterikokemusta on kertynyt myös Oulun Kamariorkesterista sekä sinfoniaorkesteri Vivosta.
Suomen Kulttuurirahasto, sekä Jenny ja Antti Wihurin säätiö ovat tukeneet Alman opintoja.

